CORE MONIMUOTO

>>> SUORITA RAAMATTUOPINTOJA OMAN ARJEN EHDOILLA

Monimuoto-opintoja tarjolla – tule opiskelemaan IK-opistoon seurakuntatyötä.

Tilaa maksuton uutiskirje CORE Monimuotokoulutuksesta!

CORE Monimuoto on joustava tapa opiskella IK-opistossa oman arjen ehdoilla. Opiskelumuoto sopii esimerkiksi seurakuntatyöstä kiinnostuneille, lisäkoulutusta etsiville seurakuntatyön tekijöille, Helluntaikirkon työntekijävaltakirjan täydennyskoulutukseen, solunjohtajille ja kenelle tahansa, joka haluaa vahvistaa omaa raamatuntuntemustaan ja kristillistä maailmankuvaansa sekä rikastaa ja haastaa omia näkemyksiään. Tarjolla olevia aineita voi suorittaa lukukaudessa sen verran kuin itselle sopii (esimerkiksi vain yhden aineen lukukaudessa).

CORE Monimuoto -opinnoissa opiskellaan samoja aineita kuin IK-opiston lähiopinnoissa. Jokaisella kurssilla on lukukaudessa kaksi kahden päivän lähijaksoa Keuruulla. Muuten opetus tapahtuu verkko-opetuksena (esimerkiksi Teams-luentoina ja -ryhmätehtävinä). Mikäli Core Monimuoto -ohjelmassa tarjottavien aineiden opetusajankohta ei sovi omaan aikatauluun, on mahdollista opiskella Keuruun- tai Helsingin-kampuksella lähiopetuksessa tarjottavia aineita.

CORE Monimuoto -opintoja voit opiskella yksittäisinä kursseina oman hengellisen kasvun tukemiseksi, ilman tutkintotavoitetta. On myös mahdollista suorittaa jokin IK-opiston eri tutkinnoista tai Alphacrucis Collegen Bachelor of Theology -tutkinto täysin monimuotona.

Opiskelijoiden väliseen keskusteluun ja esimerkiksi yhteiskyydeistä sopimiseen on olemassa Facebook-ryhmä.

Katso hakuohjeet ja hinnat täältä.

Yrittäjä yhdisti IK-opiston monimuoto-opinnot työkeikkojen rytmittämään elämäänsä. (Lue lisää klikkaamalla kuvaa)

Sara Saarelan videosarja Kristuksesta ja pelastuksesta.

CORE Monimuoto -aineet

KEVÄTLUKUKAUSI 2025

Klikkaa kurssin nimeä, niin siirryt sivulla kyseisen kurssin kohdalle.

Uuden testamentin perusteet (BIB105)

Janne Saarela

Pastori-teologi (M.A. in Theological Studies, Regent College), jonka sydän palaa Raamatun opettamiselle. Seurakuntatyön lisäksi Janne on opettanut Vanhan ja Uuden testamentin johdantokursseja Iso Kirja -opistolla.

Johdantokurssi antaa hyvän kokonaiskuvan Uuden testamentin kirjojen punaisesta langasta sekä sen tärkeimmästä teologisesta annista nykypäivän kristityille.

Vellu Haarala

MTH Veli-Pekka (Vellu) Haarala on päätoiminen Järvenpään Saalem-seurakunnan vt. johtava pastori, joka opiskelee ja opettaa teologiaa oman toimen ohella. Hänen mielenkiintonsa kohteita ovat niin Vanhan kuin Uuden testamentin eksegetiikka ja historiallinen Jeesus-tutkimus.

Uusi testamentti on merkittävä teos nimenomaan siksi, että se osoittaa, miten kauan meneillään ollut Israelin kertomus todella huipentuu. Alkaen Matteuksen evankeliumin sukuluettelosta ja päättyen Ilmestyskirjan loppulukuihin, kaikki Uuden testamentin kirjoittajat ovat yksimielisiä siitä, että Jeesus Kristus on se päätepiste, jota kohti koko Vanhan testamentin kertomus on ollut koko ajan menossa. Tästä syystä Uusi testamentti on myös se olennaisin tekstikokoelma, joka paljastaa meille, millä tavalla Jumala toimii maailmassa.

Pitkään uskossa olleetkin ovat innostuneet Jannen kursseilla Raamatusta uudella tavalla ja he ovat oppineet näkemään syvemmin Vanhan ja Uuden testamentin välillä olevan jatkuvuuden ja yhteyden. Monille on tuttuja yksittäiset kertomukset tai raamatunkohdat, mutta Vanhan ja Uuden testamentin johdantokursseilla opiskelijalle muodostuu kirkkaampi käsitys Raamatun punaisesta langasta ja sen suuresta kertomuksesta.

Kurssin opettajana toimii Janne Saarela, mutta IK Helsingin lähijakson opettaa Veli-Matti “Vellu” Haarala.

Kurssi toteutetaan IK-raamattukoulu seurakunnassa -koulutuksen kautta: hinta vain 187 euroa.

Kurssiin sisältyy yksi lähijakso, jonka ajankohdan ja sijainnin voi valita:

  • pe-la 31.1-1.2. Helsingissä / Vellu Haarala (ohjelma)

  • pe-la 7.-8.2. Keuruulla / Janne Saarela (ohjelma)

Lisäksi kurssiin kuuluu etäopetusta kymmenenä iltana klo 17:30–19:30, torstaisin 13.2., 20.2., 6.3., 13.3., 20.3., 27.3., 3.4., 10.4., 24.4. ja maanantaina 28.4.2025. Etäopetuksen opettajana toimii Janne Saarela.

ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittaudu kurssille valitsemalla sinulle sopivin lähijakso ja täyttämällä kyseisestä linkistä aukeava lomake. Ilmoittaudu Helsingin lähijaksolle viimeistään ke 29.1. tai Keuruun lähijaksolle viimeistään ke 5.2.

Roomalais- ja galatalaiskirjeet (BIB352)

Hanno Heino

IK:n opettajakonkari Hanno Heino (M.A., Ph.D.) on tunnettu ytimekkäistä vastauksistaan.

AC-opiskelijoiden ennakkovaatimuksena kurssille on BIB104 tai BIB105.

IK-opiston konkariopettaja Hanno Heino perehdyttää kurssin opiskelijat Uuden testamentin roomalais- ja galatalaiskirjeisiin.

Kurssilla käsitellään näiden kahden Paavalin kirjoittaman kirjeen keskeisiä teemoja, joita ovat mm. laki, usko, armo, vanhurskaus ja Jeesus Kristus. Opetussisällöt etenevät kirjeiden taustojen ja historian ymmärtämisestä teologisiin sisältöihin ja merkityksiin, ja sitä kautta soveltamisesta kristityn omaan elämään.

Kurssi toteutetaan IK-raamattukoulu seurakunnassa -koulutuksen kautta: hinta vain 187 euroa.

Kurssiin sisältyy yksi lähijakso, jonka ajankohdan / sijainnin voi valita:

  • pe-la 31.1-1.2. Keuruulla (ohjelma)

  • pe-la 7.-8.2. Helsingissä (ohjelma)

Lisäksi kurssiin kuuluu etäopetusta kymmenenä tiistai-iltana klo 17:30–19:30, 11.2., 18.2., 4.3., 11.3., 18.3., 25.3., 1.4., 8.4., 22.4. ja 29.4.2025.

Kristillinen elämä ja palvelu seurakunnassa -aine sisältyy aina opetettavan aineen yhteyteen, kun opiskelija osallistuu opetukseen paikallisseurakunnassa kokoontuvan ryhmän kanssa.

ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittaudu kurssille valitsemalla sinulle sopivin lähijakso ja täyttämällä kyseisestä linkistä aukeava lomake. Ilmoittaudu Keuruun lähijaksolle viimeistään ke 29.1. tai Helsingin lähijaksolle viimeistään ke 5.2.

Usko ja merkitys (ACA101)

Markus Mäenpää

Markus (maisteri Ison Kirjan University of Walesin ohjelmasta) on sydämeltään eksegeetti, jolle keskeistä on Jeesuksen tutkiminen ja ymmärtäminen paremmin. Harrastaa poikkipuolista huumoria ja halpaa mustaa teetä.

Kurssin käymiselle ei ole ennakkovaatimuksia.

Mistä aloittaa, kun ei tiedä, mistä aloittaa? Usko ja merkitys -kurssi on rakennettu pehmeäksi johdannoksi kristilliseen teologiaan ja teologian opiskeluun.

Kurssilla käymme läpi kristilliset perusopit menemättä liialliseen teknisyyteen ja kirkkolatinaan. Samoin kurssin tarkoitus on valmistaa opiskelijaa elämään kristillisyyttä arkipäivässä. Kurssilla pohdimme, mitkä ovat hengellisen elämän rakennuspalikoita, miten tavoitella kutsumustamme Jumalan kanssa sekä miten hyvinvointi rakentuu työssä, opiskelussa ja seurakunnassa.

Kurssi soveltuu myös niille opiskelijoille, joille kristinuskon perusasiat voivat olla vielä hieman vieraampia.

Opettajana Markus Mäenpää.

Kurssiin kuuluu yksi lähijakso (Ohjelma):

  • pe-la 24.–25.1.2025

Kirkkohistorian perusteet (HIS102)

Markus Mäenpää

Markus (maisteri Ison Kirjan University of Walesin ohjelmasta) on sydämeltään eksegeetti, jolle keskeistä on Jeesuksen tutkiminen ja ymmärtäminen paremmin. Harrastaa poikkipuolista huumoria ja halpaa mustaa teetä.

Kurssin käymiselle ei ole ennakkovaatimuksia.

Kuka on Konstantinus, mitä Luther naulasi kirkon oveen ja miksi ihmeessä ristiretkiä tehtiin Jerusalemiin ja Liettuaan? Tervetuloa mukaan saamaan vastaukset näihin sekä kymmeneen tuhanteen muuhun kysymykseen!

Kurssi kattaa koko kristillisen kirkon historian aina Apostolien tekojen loppunäytöksistä edellistorstain kansainvälisiin uutisiin. Tällä kurssilla tapaamme apostolit ja marttyyrit, pyhät ja pahat, kirkkoisät ja -äidit, keskenään kärhämöivät reformaattorit sekä esihelluntailaiset ja antisankarit. Tämän kurssin jälkeen sinulla on yleiskuva peruskirkkohistoriasta kymmenen kilometrin perspektiivistä.

Kurssilla katsomme varhaista kirkkoa sekä aikaa Konstantinuksesta Rooman hajoamiseen. Keskustelemme luostariliikkeen sekä Idän kirkon kanssa ja seuraamme Islamin nousua ja tästä seuranneita ristiretkiä. Valistuksen ja herätysten kautta siirrymme kansainvälisten lähetystyön. Ihmeteltyämme helluntailaisuutta ja karismaattista liikehdintää katsomme globaalia seurakuntaa. Lopuksi pyrimme kurkistamaan siitä ovenreaosta, josta näemme välähdyksiä ylihuomisen seurakunnan arjesta ja elämästä.

Kurssi on mahdollisuus ymmärtää, mitä ennen meitä eläneet ovat eläneet uskossaan vainoissa ja vallan kahvassa, yltäkylläisyydessä ja sodissa, ylistäen ja itkien. Valmistaudu syventämään uskonelämääsi ja näkemään itsesi osana seurakuntaa, joka on elänyt siitä saakka, kun apostolit saarnasivat kotiseurakunnille Korintissa, Roomassa ja Jerusalemissa.

Kurssiin kuuluu yksi lähijakso (Ohjelma):

  • pe-la 24.–25.1.2025

Opettajana Markus Mäenpää.

Johtajuuden periaatteet (LEA201)

Petteri Arasalo

Petteri Arasalo (MTh, KM) toimii pastorina ja seurakunnan johtajana Tampereen Helluntaiseurakunnassa.

AC-opiskelijan ennakkovaatimuksena kurssille: Pastoraalityön kurssi (MIN101).

Opettajana Petteri Arasalo.

Kurssin lähijaksot Keuruulla (ohjelma):

  • la-su 25.-26.1.2025

  • pe-la 4.-5.4.2025

Lisäksi kaksi etäpäivää:

  • ma 17.2. klo 17–19.30

  • ke 26.3. klo 17–19.30

Nuorisotyö (MIN220)

Tero Järventausta

Tero Järventausta (M.A. in Pastoral Ministry) on IK-opiston vakiokalustoon kuuluva opettaja. Seurakunnan hyvinvointi on Terolle sydämen asia ja se onkin läpileikkaava teema kaikilla hänen kursseillaan.

AC-opsikelijan ennakkovaatimus nuorisotyön kurssille: käytynä 4 aikaisempaa kurssia + MIN101 Pastoraalityö

Miksi nuorisotyötä tulisi tehdä ja miten? Eikö raamatullisen ihanteen mukaisesti kaikkien ihmisen pitäisi sopia samaan jumalanpalvelusyhteisöön? Tällä kurssilla käsitellään nuorisotyön teologisen ja historiallisen oikeuttamisen lisäksi monia käytännöllisiä nuorisotyön näkökulmia: Miten nuorisotyö liittyy lapsityöhön ja muuhun seurakunnan toimintaan? Miten lapsi ja nuori oppii eri ikävaiheissa? Mitä erityisryhmiä nuorisotyössä tulisi huomioida ja mitä muuta nuorisotyö voisi olla kuin nuorteniltoja?

Vaikka nuorisotyössä tärkeintä on halu tulla nuoren rinnalle, ei pitkäjänteistä ja hedelmällistä nuorisotyötä voi tehdä ilman ammatillista osaamista nuorten kanssa tehtävään työhön. Tällä kurssilla luomme kurssin ohjaajan ja eri osa-alueiden asiantuntijoiden avulla perustaa seurakunnalliselle nuorisotyölle, joka rakentaa Jumalan valtakuntaa ajanmukaisesti, muuttumattomalle perustalle.

Opettajana kurssilla on Tero Järventausta.

Kurssin lähijaksot Keuruulla (ohjelma):

  • la-su 18.–19.1.2025 ja

  • la-su 15.–16.3.2025

Lisäksi kaksi etäpäivää:

  • ke 12.2.2025

  • ke 23.4.2025

Kristus ja pelastus (THE202)

Tanja Närhi

Pastori ja teologi (TM/KM), jonka erityisvahvuutena on systemaattisen teologian aineet. Tämän osaamisen johtamisen ammattilaisen sydämellä ovat seurakuntakasvu ja opetuslapseuttaminen.

AC-opiskelijan ennakkovaatimus kurssille on: THE105 Johdanto teologiaan.

Kristus ja pelastus -kurssi suositellaan käymään vasta kirkkohistorian perusteet (HIS102).

Kuka Jeesus on? Miten hänet on nähty eri aikakausina? Mitä puolia hänestä korostetaan nykyään? Jeesus oli tosi ihminen ja tosi Jumala, mutta miten ääretön Jumala voi tulla rajalliseksi ihmiseksi? Ja tekikö Jeesus ihmeet ihmisenä vai Jumalana? Kuka kärsi ja kuoli ristillä? Ikuinen Jumalako? Ja miksi se on niin olennainen kysymys? Muun muassa näihin pohdintoihin saadaan vastauksia tällä kurssilla.

Opettajana kurssilla on Tanja Närhi.

Kurssin lähijaksot (ohjelma):

  • pe-la 17.–18.1.2025, Helsinki

  • pe-la 14.–15.3.2025, sijainti päätetään opiskelijoiden kanssa 1. lähijaksolla.

Kurssin etäjaksot:

  • ti 4.2.2025 klo 17.30–19.30

  • ma 3.3.2025 klo 17.30–19.30


HAKEMINEN

CORE Monimuoto -ohjelmaan voi hakea aloittaaksesi joko syyslukukaudelta tai kevätlukukaudelta. Katso hakuajat täältä. Jokaiseen aineeseen ilmoittaudutaan erikseen, ja aineet laskutetaan erikseen. Ensimmäiseen aineeseen ilmoittautuessa haetaan CORE Monimuoto -ohjelmaan IK-opiston hakulomakkeella, jonka löydät tästä.

Kurssit toteutuvat, mikäli ilmoittautuneita on riittävästi.

HINTA

Jos CORE Monimuodossa haluaa opiskella kaksoistutkintotyyppisesti samanaikaisesti myös AC:n validoimaa Bachelor of Theology -tutkintoa, AC:n BTh-ohjelmaan haetaan ensimmäisen aineen opiskelun aloittamisen yhteydessä. AC:n aineisiin tulee 87,50 euron ainekohtainen tutkintomaksu.

CORE Monimuodon yhden kurssin opetuksen hinta on 399 €. (Huom: IK-raamattukoulu seurakunnassa -koulutuksen kautta toteutettavien kurssien hinnat ilmoitetaan erikseen.) Hintaan sisältyy:

  • Opetus (lähijaksot ja verkko-opetus) ja opetusmateriaalit

  • pääsy IK-opiston Moodle-ympäristöön

  • Office 365 -sähköposti

  • ohjaus tehtäviin ja palaute niistä

  • IK-opiston opinto-ohjaus

  • CORE Monimuoto -opintoihin kuuluvien Elämä ja Palvelu -kokonaisuuksien opetus ja ohjaus

CORE Monimuoto -opintoihin on mahdollista saada opintotukea, jos opiskelee lukukaudessa vähintään kolmea ainetta, lue lisää täältä.

Viikonloppujen majoitus ja ruokapaketit maksetaan erikseen. Lähiopetusviikonloppujen hinnat ilmoitetaan opiskelijalle. Tarkista tämänhetkiset hinnat täältä. IK-opisto pidättää oikeuden hinnan muutoksiin.

LISÄTIETOJA

Tilaa maksuton lisätietokirje CORE Monimuodoista täyttämällä alle sähköpostiosoitteesi. Kirjeen tilaaminen ei sido sinua mihinkään. Voit pyytää tietojesi poistamista milloin tahansa.

Koulutussihteeri
040 750 2092
koulutussihteeri(at)isokirja.fi