TUE ISOA KIRJAA
IK-opisto eli Iso Kirja ry palvelee koko helluntaiherätystä monipuolisella teologisella koulutus- ja kurssitarjonnallaan, nuorisopalveluilla leireineen ja hengellisten suurtapahtumien järjestäjänä.
Parhaiten tuet opistoa osallistumalla toimintaamme, liittymällä kannattajajäseneksi ja suorin rahalahjoituksin, joilla voimme mm. lyhentää pankkilainaamme. Tervetuloa käyttämään myös matkailupuolen hyviä palveluja.
Osoita tukesi antamalla Iso Käsi Isolle Kirjalle!
VALITSE TÄSTÄ SINULLE SOPIVA KANNATUSVAIHTOEHTO:
LÄMMIN KIITOS LAHJASTASI!
Rahankeräysluvan saaja: Iso Kirja ry
Luvan numero: RA/2019/569
Rahankeräysluvan myöntäjä: Poliisihallitus 2.7.2019.
Toimeenpanoaika ja -alue: Lupa on voimassa 01.01.2020–31.12.2024 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Opisto omaksi -kampanja
Vuosina 2023-2024 olemme hehkuttaneet Opisto omaksi -teemaa. Tavoitteemme on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opistosta, joka huolehtii herätysliikkeemme raamattukoulutuksesta, lapsi- ja nuorisotyöstä ja yhteisestä Juhannuskonferenssista.
Haluamme kutsua kaikkia seurakuntien jäseniä liittymään Ison Kirjan kannattajajäseniksi - kylvämään opiston peltoon ja niittämään moninkertaista satoa.
Mihin Opisto omaksi -kampanjaa tarvitaan?
Tarvitsemme edelleen kipeästi tukea turvaamaan tulevaisuuttamme, jotta voimme myös jatkossa:
huolehtia riittävillä henkilöresursseilla laajasta opetus-, leiri-, tapahtuma- ja muusta tukitoiminnasta
järjestää Juhannuskonferenssin edellen laadukkaana ja perheystävällisenä kesäjuhlana
pitää kunnossa 60 hehtaarin alueen suurta kiinteistömassaa rakennuksineen
suoriutua pitkäaikaisesta pankkilainasta, jota on vielä jäljellä n. 1,5 milj. euroa (vuositasolla n. 200t€)
Huom. Voit halutessasi kohdistaa tilisiirtolahjoituksesi velanmaksuun!varautua yhteiskunnallisesti poikkeuksellisiin tilanteisiin myös tulevaisuudessa (vrt. pandemia, inflaatio jne.)