Toukokuussa 2023 sain käteeni paperit, joiden mukaan olen suorittanut Iso Kirja -opiston pastoraalityön ja Alphacrucis University Collegen Master of Arts -tutkinnot. Opintoni saivat ehkä keskimääräistä enemmän huomiota osakseen, sillä olen virassa toimiva helluntaipastori ja päätin tehdä fenomenologisen tutkimusretken seksuaalivähemmistöön kuuluvien helluntailaisten maailmaan.
Jos et ymmärtänyt edellisen lauseen sisällöstä kuin puolet, en syytä sinua. Suomalaisessa tutkimuksessa on väitetysti tapana keskittyä kuulostamaan enemmän hienolta kuin ymmärrettävältä. Voit kysyä tarkennuksia asiaan ChatGPT:ltä. Se osaa vastata huomattavasti minua paremmin. ChatGPT ei kuitenkaan tiedä minusta mitään, sillä en ole sen mukaan tarpeeksi tunnettu henkilö -ja hyvä niin. Siksi avaan tässä blogissa syitä sille, miten päädyin tälle erikoiselle retkelle.
Kesällä 2021 luin Niina Leppäsen päättötyön vuodelta 2008, jota muuten suosittelen kaikille! (Löytyy IK-opiston kirjastosta.) Leppänen kartoitti määrällisellä tutkimuksellaan sen aikaisten helluntainuorten asenteita homoseksuaalisuutta kohtaan. Vajaan 300 vastaajan joukko koostui melko tarkalleen puoliksi naisista ja miehistä. Vastaajien keski-ikä oli 22,7 vuotta ja he edustivat kahdeksaa Suomen kaupunkia. Mielestäni kaikkein mielenkiintoisin seikka oli kuitenkin se, 95% vastaajista kertoi olevansa henkilökohtaisessa uskossa ja 9,7 % ilmoitti omaavansa jonkin tasoisia homoseksuaalisia kokemuksia.
Tämä 9,7 on mielenkiintoinen luku kahdesta syystä. En tiedä tiesikö Leppänen tätä, mutta Helsingin Yliopiston vanhempi tutkija Jukka Lehtonen arvioi samoihin aikoihin Suomen väestöstä kuuluvan seksuaalivähemmistöihin 5–15 %. Lehtosen arviota käytti myöhemmin lähteenään myös Tilastokeskus. Tämä tarkoittaa, että Leppäsen tutkimukseen vastanneista helluntainuorista voidaan, määritelmästä riippuen, päätellä helluntaiherätykseen kuuluvan seksuaalivähemmistöjä samassa suhteessa, kuin Suomen väestöönkin kuuluu.
Vielä häkellyttävämpi ajatus herää, kun miettii tuota prosenttiosuutta lukuna. Jos helluntailaisia ajatellaan olevan Suomessa 44 000, 5% (mikä oli Lehtosen kaikkein varovaisin arvio) tarkoittaisi 2200 henkilöä. Jos puolestaan Leppäsen kyselytutkimuksen prosenttiluku (10%) kuvastaisi koko helluntaiherätystä (ja se voi hyvin kuvastaa), ei herätysliikkeen seksuaalivähemmistöihin kuuluvan ihmismäärän suuruista helluntaiseurakuntaa löydy sen paremmin Helsingistä kuin Pohjanmaaltakaan.
Aloin miettiä, missä nämä kaikki ihmiset oikein ovat? Olin tuolloin työskennellyt helluntaipastorina lähes 10 vuotta ja ymmärsin, että seksuaalivähemmistöön kuuluminen näyttäytyi minulle muutamaa yksittäistä poikkeusta lukuun ottamatta täysin Helluntaitodellisuuden ulkopuolisena ilmiönä. Nämä poikkeusyksilöt olivat pääsääntöisesti entisiä helluntailaisia, jotka helluntailiikkeestä (ja toisinaan myös Kristinuskosta) irtauduttuaan kertoivat menneisyytensä kokemuksista julkisesti. Todettuani, että keskuudessamme täytyy elää ainakin pari tuhatta ihmistä, jotka omaavat vähemmistökokemuksen, päätin yrittää etsiä heitä ja kysyä, miltä helluntailaisuus heidän silmillään katsottuna näyttää?
Näin löytyi aihe tutkimukselleni ja näkökulma seksuaalivähemmistökeskustelulle, jota Suomen helluntaiherätyksessä ei sillä hetkellä julkisesti pitänyt esillä kukaan. Vastoin kaikkia odotuksia avoin tutkimushaastattelukutsu poiki niin paljon yhteydenottoja, että kahdeksannen jälkeen jouduin kieltäytymään ottamasta enempää seksuaalivähemmistöön kuuluvia helluntailaisia mukaan tutkimukseeni. Ymmärsin, että minulle tarjotaan nyt tässä asiassa pelipaikkaa. Aionko pelata sen?
Tommi Törnroos
Pastori, Porin Helluntaiseurakunta
IK-opistosta valmistunut MA-opiskelija
Kirjoitus on 1. osa kolmiosaista blogisarjaa. Lue seuraavat osat täältä: 2. osa: “Totuus tekee teidät vapaiksi” ja 3. osa: “Puheet on pidetty ja sanat sanottu”.