Vuokko tahtoo viitoittaa selkeää tietä diakonin kutsua kantaville

IK-opiston ja Helluntaikirkon yhteinen diakoniakoulutus pyrkii antamaan paremmat eväät diakoneille, kuin Vuokko Hautala aikanaan sai. Hän tulee itse toimimaan yhtenä opettajana keväällä 2025 alkavassa monimuotokoulutuksessa.

Vuokko Hautala toimii Seinäjoen helluntaiseurakunnan diakoniasta vastaavana seurakuntapastorina, eli diakoniapastorina. Hän on myös sairaalasielunhoitaja, työyhteisösovittelija sekä työnohjaaja. 

Tällä rautaisella ammattilaisella on ollut sydämellään seurakuntien diakoniatyö jo kauan. “Olen ollut johtamassa ja kehittämässä Helluntailiikkeen diakoniatyötä niin Seinäjoella, kuin valtakunnallisestikin, jo lähes 20 vuoden ajan”, Vuokko kertoo.

Hyppy syvään päätyyn

Vuokon kutsumuspolku diakoniksi on ollut monivaiheinen - rikas, mutta myös haastava. “Vanhimmisto siunasi minut seurakuntamme diakoniksi vuonna 2005”, hän muistelee. “Kysyessäni, mitä minun nyt odotetaan tekevän, sain vastaukseksi viedä yhdelle palvelutalolla asuvalle iäkkäälle seurakuntalaisille ehtoollista.” 

Vuokko sai kyllä pastorin mukaansa ensimmäiselle vierailukäynnille näyttämään, miten tehtävä hoidetaan. Perehdytys oli siinä. “Olin hämmentynyt ja aika epätietoinenkin siitä, mitä minulta odotetaan ja mitkä tehtävät tai osa-alueet kuuluvat toimenkuvaani”, hän kertaa hyppäystään diakoniatyön syvään päätyyn - ilman kellukkeita.

Kehitystyö alkaa

Seurakunnassa oli toki harjoitettu diakoniaa aikaisemminkin mm. ruoka-aputoiminnan ja vanhustyön muodossa. “Käytännön työtä tehtiin kuitenkin pitkälti yksittäisten toimijoiden näyn mukaan ja heidän toimestaan”, Vuokko kertoo. “Kokonaisvaltainen diakoniatyön johtaminen kuitenkin puuttui”, hän kuvaa valitettavan tyypillistä tilannetta monessa muussakin seurakunnassa.

Diakoniatyön aloittamista seuranneiden hämmentyneiden kuukausien jälkeen Vuokon sisäinen organisaattori otti roolin. Siitä lähti liikkelle diakoniatyön kehittäminen. “Toimin viisi vuotta diakoniatyössä vapaaehtoisena, kunnes vuonna 2010 siirryin palkatuksi työntekijäksi”, hän kertaa.

Vuosien varrella diakoniatyö Vuokon seurakunnassa on laajentunut moniulotteiseksi toiminnaksi. “Omat kokemukseni diakonin virassa johtivat minut kuitenkin tutkimaan aihealuetta tarkemmin”, Vuokko kuvaa. 

Kuva: Taina Renkola

Tutkimuksesta tukea omiin kokemuksiin

Vuonna 2014 Vuokko viimeisteli Ison Kirjan maisteriopintojaan, joihin liittyen hän teki tutkimuksen diakonien roolista ja asemasta helluntaiseurakunnissa. “Haastattelin eri puolella suomea helluntaiseurakunnissa diakonin virkaan siunattuja henkilöitä, jotka olivat toimineet tehtävässä jo useamman vuoden. Halusin selvittää heidän kokemuksiaan virassa toimiessaan.”

Tulosten mukaan diakonien omat odotukset kohdistuvat voimakkaasti viran arvostuksen, selkeyttämisen ja työn rajaamisen tarpeisiin. “Diakonit odottavat sekä johdolta että koko herätysliikkeeltä vastuunottoa”, Vuokko haastaa. “Tulokset olivat samansuuntaisia omien kokemusteni kanssa.”

Seurakunnissa on aina harjoitettu diakoniaa. “Työ on kuitenkin usein jäsentymätöntä”, Vuokko harmittelee. “Lisäksi herätysliikkeen yhtenäinen käsitys diakoniasta on puuttunut”, hän lisää.

Pyhä Henki oppaana

Kun Vuokko tänä päivänä katsoo omaa diakoniataivaltaan taaksepäin, hän toteaa Pyhän Hengen olleen kaiken aikaa matkassa mukana parhaana mahdollisena oppaana tällä tiellä. “Olen kuitenkin sitä mieltä, että näin vaivalloista tietä diakonin tehtävään ei ole tarkoituksenmukaista ja toivottavaa kenenkään kokea”, hän sanoo.

Vuokko on ollut alusta asti mukana kehittämässä keväällä 2025 alkavaa Diakoniakoulutusta. Se on IK-opiston ja Helluntaikirkon yhteinen monimuotokoulutus. “Olen erityisen iloinen, että voimme tarjota herätysliikkeenä diakoneille koulutusta”, Vuokko hymyilee.

“Haluan olla omalta osaltani viitoittamassa selkeämpää tietä niille, jotka kantavat kutsumusta diakonin palveluvirkaan”, Vuokko kertoo. Yhtenä diakoniakoulutuksen tulevana opettajista hän saa olla todistamassa diakoniatyön uutta aikakautta helluntailiikkeessä. “Uskon, että minulla on paljon annettavaa alkavassa koulutuksessa monipuolisen koulutukseni ja vankan työkokemukseni kautta.”


Haku keväällä 2025 alkavaan Diakoniakoulutukseen on nyt auki.